Liity jäseneksi!

On monia syitä miksi sinun kannattaa liittyä jäseneksi. Tietysti on hyvä muistaa että yhdistys ajaa Tampereen seudulla harrastavien etuja. Yhdistys hakee muunmuassa aktiivisesti parempia lennätyskenttiä jotta harrastus pystyisi kehittymään. Seuraavassa on muutamia asioita joista on suoraa hyötyä jäsenille:

  • Kerhossa annetaan ilmainen opetus lennokin lennättämiseen. Opetus tapahtuu talkoovoimin kentällä.
  • Kerhotiloissa on mm. simulaattori, jolla jäsenet voivat harjoitella lennokin ohjaamista ennen varsinaista lennätystä. Simulaattorilla on myös hyvä pitää näppituntumaa yllä jos harrastukseen on tullut pitkiä taukoja.
  • Jäsenille on etua mm. halvasta polttoaineesta ja öljyistä. Kerho hankkii näitä suurissa erissä ja myy jäsenille omakustannehintaan ilman voiton tavoittelua. Varsinkin paljon harrastaville tästä on suuri taloudellinen hyöty.
  • Kerho on ostanut erilaisia erikoislaitteita sekä -työkaluja joita tavallisen harrastajan tulee harvoin hankittua itse mutta joita jokainen silloin tällöin tarvitsee. Nämä laitteet ovat jäsenten käytettävissä ja lainattavissa.
  • Kerho järjestää lennätysvuoroja sisälennokeille liikuntahalleissa ja tukee toimintaa taloudellisesti.

On myöskin syytä muistaa sosiaalinen puoli harrastuksessa jota ei koskaan voi korvata rahalla. Vuosien toiminnan tuloksena useista jäsenistä on tullut hyviä ystäviä joiden kanssa voidaan keskustella asioista, vaihtaa mielipiteitä ja ratkoa ongelmia.

Liittyminen

Yhdistyksemme toivottaa kaikki harrastuksesta kiinnostuneet tervetulleeksi toimintaan. Ennen liittymistä sinun tulee ottaa yhteyttä kerhon puheenjohtajaan. Puheenjohtajalle ilmoitetaan tarvittavat tiedot ja hän antaa uudelle jäsenelle viitenumeron jota käytetään liittymis- ja jäsenmaksua maksettaessa.

Kun olet ilmoittanut tiedot puheenjohtajalle ja saanut henkilökohtaisen viitenumeron tulee sinun maksaa liittymismaksu sekä jäsenmaksu yhdistyksen tilille.

Mikäli sinulla on käytettävissä sähköposti on suositeltavaa, että ilmoittaudut yhdistyksen sähköpostilistalle trerc@trerc.fi. Yhdistyksellä on käytössä myös opetuslista lennätyksen opetukseen.

Yhdistyksen säännöt yms. löytyvät dokumentti sivulta.

Lyhyt muistilista

  • Ota yhteyttä puheenjohtajaan. Soita tai lähetä sähköpostia osoitteeseen marko.lemmetty@trerc.fi
  • Ilmoita jäsentiedot: nimi, osoite, puhelinnumero, syntymävuosi ja sähköpostiosoite.
  • Maksa jäsenmaksu sekä liittymismaksu viitenumerolla kerhon tilille viitenumeron saatuasi.
  • Tarkista, että kotivakuutuksesi on voimassa ja että lennokit kuuluvat sen piiriin. Voit myös liittyä jäseneksi Suomen Ilmailuliittoon, jolloin saat jäsenetuna kattavan vakuutuksen.
  • Jos et osaa lennättää, pyydä apua kokeneemmilta harrastajilta.

Jäsenmaksut

Jäsenmaksua maksettaessa käytetään viitenumeroa joka on henkilökohtainen ja jonka saa puheenjohtajalta. Kysy viitenumero ennen kuin maksat.

Jäsenmaksut tulee suorittaa Yhdistyksen tilille maaliskuun loppuun mennessä.

Kenttämaksu tulee maksaa jos käytät Pinsiön tai Akaan kenttää. Akaan kenttämaksuille on oma tili, jonka tiedot saat puheenjohtajalta.

Vastaanottaja: Tampereen RC-Lentäjät ry
IBAN: FI33 5730 0821 1334 65   (tilinumero on vaihtunut 23.04.2021)
BIC: OKOYFIHH

Jäsenmaksut

Jäsenmaksu / vuosi 25€
Jäsenmaksu / vuosi (alle 18-vuotiaat) 10€
Liittymismaksu
Liittymismaksu (alle 18-vuotiaat)
Kenttämaksu / vuosi (Pinsiön kenttä) 30€
Kenttämaksu / vuosi (Akaan kenttä) 50€

Liittymismaksuja ei peritä toistaiseksi. Alle 18 vuotiaille ei ole kenttämaksua Pinsiön kentälle.